Palkkatyöläisestä vapaaherraksi -laskuri
![]() |
| Osinkotuloista voi nauttia vaikka lomailemalla. |
Vapaa-ajan viettäminen tuntuu usein mukavammalta kuin töiden tekeminen. Joskus vapaa-aikaa voi joutua viettämään tahtomattaankin, jos työpaikka lähtee vaikkapa yt-neuvottelujen vuoksi alta. Vaan eipä hätää, jos pystyy sijoittamaan mojovan summan pörssinoteeratun työnantajan osakkeisiin. Silloin voi antaa rahan tehdä työtä ja ansaita kotisohvalla osinkoja.
Tein harjoituksena javascriptillä toimivan laskurin, josta voi laskea tarvittavan sijoituksen suuruuden. Syötä kuukausipalkkasi, työnantajasi osakkeen hinta ja siitä maksettava osinko. Tiedot voi poimia yrityksen nettisivuilta. Laskuri kertoo, kuinka suuren pääoman tarvitset nykyisten tulojesi saavuttamiseen.
Yleisin palkka Suomessa on Taloussanomien mukaan noin 2 600 euroa kuussa bruttona. Suurimman suomalaisen pörssiyhtiön Nokian osake maksoi tänään 5,22 euroa. Viime vuonna Nokia maksoi osakkeelta 0,19 euroa osinkoa. Jos keskituloinen suomalainen työskentelee Nokialla ja haluaa vaihtaa ansiotoimensa sohvan kuluttamiseen, hänen pitäisi sijoittaa työnantajansa osakkeisiin tänään reilut 928 000 euroa.
Ehkä tämä on syy, miksi työ maistuu niin monelle.
Tulot palkasta osingoiksi
Kuukausipalkka:
Osakkeen hinta:
Osinko:
Tarvitset pääomaa euroa saadaksesi nykyisen palkkasi verran osinkotuloja.
Laskuri ei ota huomioon verotusta. Laskuri arvioi, että lomapalkka on kuukausipalkan suuruinen. Lisäksi viimeksi maksettu osinko ei takaa tietenkään tulevia osinkoja.
Laskuri on tehty Helsingin Sanomissa olleen painoindeksilaskurin pohjalta. Se toimii Yhdysvaltojen oikeinkirjoituksen mukaan, eli desimaaliluvuissa pilkun sijaan käytetään pistettä.


Kommentit
Lähetä kommentti